Uran haastavin reitti odottaa Haljalaa MM-endurossa

Uran haastavin reitti odottaa Haljalaa MM-endurossa

Hermanni Haljalan edessä ovat tekniset maastokokeet, kun enduron maailmanmestaruussarja jatkuu Romaniassa perjantaista sunnuntaihin. Jämsäläisen pyörää on muutettu kauden viidenteen ja kuudenteen osakilpailuun.

14-osaisesta MM-sarjasta on ajettu neljä osakilpailua, eli kaksi viikonloppua. Haljala on aikuisten E1-luokan pisteissä kymmenentenä, kun MM-sarja kaartaa 11 vuoden tauon jälkeen Romaniaan. Bacaussa ajetaan perjantai-iltana lauantain MM-osakilpailun tuloksissa huomioitava supertesti. Sunnuntaina on vuorossa oma MM-osakilpailunsa. Kuljettajilla on kumpanakin päivänä edessään tuttuun tapaan kolme erilaista maastokoetta: crossi-, extreme- ja endurotesti. Ne ajetaan kolmeen kertaan, ja yhden ”kierroksen” kokonaismitta on 54 kilometriä. Italialaisen EnTrophy Enduro Racing -tiimin jäsen Haljala tutustui maastokokeisiin keskiviikkona kävelemällä ne läpi.

– Pääsääntöisesti reitti vaikuttaa hyvältä, mutta on todella erilaiset olosuhteet kuin aiemmissa kisoissa. Reitti on teknisesti varmaan haastavin, mitä on ollut MM-urallani. Endurotesti on paikoitellen todella tekninen, koska mennään erittäin jyrkkiä ylä- ja alamäkiä vuorenrinteillä. Paikoitellen on taas tosi vauhdikas pätkä. Crossitesti on myös aika kovaa maata ja siellä on teknisiä paikkoja, mutkia rinteissä ja hyppyreitä, jotka ovat oikeastaan luonnonmukaisia pudotuksia. Extremetesti oli jopa kävellen haastava päästä läpi, koska on satanut vettä ja pätkä on päässyt liejuisaksi. Siellä on tosi paljon kinkkisiä ja pahoja ylämäkiä. On mielenkiintoista nähdä, muuttavatko järjestäjät reittiä vai ajetaanko se sellaisena, Beta-kuljettaja Haljala pohtii.

– Kaikin puolin kaikki näyttää hyvältä. Itselläni on mukava, rento fiilis kisaan. Lähden nauttimaan ja tekemään omaa tulostani ja tyrkkäämään rennosti. Koitan saada suunnan kohti parempaa aiemmista osakisoista. Haen hyviä, yksittäisiä onnistumisia, joiden kautta rakennan hommaa. Kun saan hyviä pätkäaikoja, se luo itseluottamusta ja tulosta lähtee tulemaan. Ennen kaikkea nautin ja annan palaa.

Haljalalla oli pyöränsä moottorin kanssa voimantuotto-ongelmia edellisessä MM-viikonlopussa Portugalissa kuukausi sitten. Hän sai tiimiltään uuden moottorin pyöräänsä sen jälkeen ja ehti ajaa Italian mestaruussarjaa.

– Moottorin vaihdon lisäksi teimme edellisten MM:ien jälkeen muutoksia pyörääni. Olimme huomanneet, että pitää hakea vähän uutta suuntaa. Olimme menneet muutamissa säädöissä pieleen. Ne eivät toimineet MM:ssä, vaikka talven treeneissä olivatkin ok. Nyt testeissä vaikutti hyvältä ja katsotaan, miltä kisassa tuntuu.

Haljalan lisäksi Romaniassa kilpailee samassa E1-luokassa suomalaiskuljettajista Roni Kytönen, joka on MM-pisteissä yhdeksäntenä. Nuorten kuljettajien Junior 2 -luokassa nähdään Samuli Puhakainen ja Youth-luokassa Tiitus Enjala sekä Juho Ahokas.

E1-luokka, MM-pistetilanne 4/14-osakilpailu:

1. Steve Holcombe, GBR, Honda, 74 pistettä
2. Josep Garcia, ESP, KTM, 74p.
3. Jamie McCanney, GBR, Husqvarna, 58p.
…9. Roni Kytönen, FIN, Yamaha, 27p.
…10. Hermanni Haljala, FIN, Beta, 26p.

Kaikki tulokset ja sarjataulukot

Hermanni Haljala
hermannihaljala.com
www.facebook.com/Haljala
www.instagram.com/hermanni_haljala

EnTrophy Enduro Racing Team
www.entrophymotorbike.com/enduro-team
www.facebook.com/Entrophyenduroracing
www.instagram.com/entrophyenduroracing

Enduron MM-sarja
www.endurogp.com
Kaikki tulokset ja sarjataulukot

Enduron MM-kilpailukalenteri 2024
5.-7.4.2024 Portugali
12.-14.4.2024 Portugali
10.-12.5.2024 Romania
21.-23.6.2024 Italia
12.-14.7.2024 Slovakia
2.-4.8.2024 Wales (Iso-Britannia)
13.-15.9.2024 Ranska

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu.
Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.